Huhuh. Näin jälkikäteen Aluesarjan karsintapelejä tarkastellessa päällisenä tunteena on tietysti helpotus. Aluesarjapaikan säilyttäminen...
Huhuh. Näin jälkikäteen Aluesarjan karsintapelejä tarkastellessa päällisenä tunteena on tietysti helpotus. Aluesarjapaikan säilyttäminen on tärkeä ja hieno saavutus. Varsinkin pelaajien itsensä kannalta. Ykkönen olisi luultavasti ollut vähän liian helppo sarja. Ja niin kuin syksyn edessä saimme huomata, Aluesarja oli juuri sitä mitä pelaajat kehittyäkseen tarvitsivat; tasaisia ja haastavia pelejä, joissa koettiin suuria onnistuimisia ja karvaita tappioita.
Ottelut tarjoilivat paljon tilanteita, joissa pelaajat pääsivät pelaamaan sopivasti omalla mukavuusalueellaan, mutta ennen kaikkea tilanteita, joissa oltiin selvästi epämukavuusaluueella. Siellä missä oppiminen oikeasti tapahtuu.
Itse karsintapelit tarjosivat myös tuota samaa lääkettä kaikessa kirjossaan. Molemmissa peleissä käytiin läpi mahtava draaman kaari. Koettiin onnistumisia ja pettymyksiä.
JäPS - IPS/PEPO YJ 3-2 (0-1) - 4.11.2017
Tulevasta vastustajasta ei ollut ennen ottelua juurikaan tietoa. Tiedettiin, että he olivat pelanneet menestyksekkäästi P02:n sarjoissa ja että heillä oli peräti kaksi Tähtitarhaan päässyttä pelaajaa. Ja niin kuin yleensäkin, vastaan suurta ja tuntematonta lähdettiin hieman pelokkain tuntein.
Ja pelokkuus näkyi kyllä ottelun alussa. Näennäisen tasainen puolikas oli kuitenkin vierailijoiden hallitsema JäPSin tyytyessä hieman tarkkailemaan ja tutkailemaan vastustajan taitoja ja pelitapaa. Sen ansiosta IPS/PEPO YJ pääsikin kotijoukkuetta useammin hyville maalipaikoille. Ja jo 14. peliminuutilla he onnistuivat maalinteossa: Matias ehti maaliltaan katkomaan keskityksen, mutta pallo jäi pelattavaksi JäPSin rankkarialueelle. Nopeinpana pallossa oli punapaitaisten vikkelä hyökkääjä, joka laittoi pallon hallitusti maaliin ohi Matiaksen.
Tauolla kotijoukkueen pojat kannustivat toisiaan parempiin suorituksiin. Vastustajan taso oli huomioitu ja usko omaan tekemiseen oli selvästi noussut. Tämä näkyikin heti toisen puolikkaan alussa. JäPS sai heti paremmin painetta vastustajan maalille ja yhden sellaisen aikana Benjamin laukoi tasoitusmaalin komeasta volleystä verkon perukoille.
IPS/PEPO ei kuitenkaan tasoitusmaalista lannistunut ja onnistuikin siirtymään takaisin johtoon vain 7 minuuttia tasoituksen jälkeen. Maalintekijänä oli jälleen sama vikkelä kaveri. Mutta pikkuhiljaa JäPS sai ottelusta paremman otteen. Se alkoi hallitsemaan peliä ja sai luotua todenteolla painetta vierasjoukkueen päätyyn. 2-2 tasoitusmaali syntyi kovasta maalinedustahässäkästä. Pallosta taisteltiin maaliviivalla ja jostain se pomppi maaliin. Pöytäkirjaan maalintekijäksi merkittiin Onni, mutta hänen sanojensa mukaan pallon maaliin sai lopulta tyrkättyä Panu. Pelikello näytti tuolloin 58 minuuttia.
JäPS jatkoi painostustaan ja onnistuikin maalinteossa vielä kerran, kun Onni laukoi pallon maaliin pienestä kulmasta. JäPS sai pidettyä johtonsa ottelun loppuun asti ja näin ollen tärkeä voitto ensimmäisestä otteluparista oli tosiasia. Hieman IPS/PEPO:n kaksi vierasmaalia harmitti, mutta tärkein, eli voitto oli saavutettu!
IPS/PEPO YJ - JäPS 4-4 (3-1) - 12.11.2017
Imatralle toiseen otteluun lähdettiin toivekkaina. Vai sanoisiko hyvällä fiiliksellä? Ensimmäisestä pelistä oli jäänyt tunne, että normaalilla hyvällä puolustuspelillä ja aktiivisellä hyökkäyksellä toinen osaottelu saataisiin kyllä hoidettua kotiin.
Mutta jotain mystistä tapahtui pitkällä bussimatkalla. Matkan aikana suut olivat kääntyneet hymystä viivaksi. Kopissa oli aika hiljaista, kamoja vedettiin päälle naama vakavana.
Eli kyllä ottelun tärkeys ja jännitys näkyi pelaajista. Oltiin "do or die" -tilanteessa ja nyt pelaajien pääkopalta vaadittiin paljon. Hyvästä alkuverkasta huolimatta ajatuksia ei saatu kasaan ennen peliä. Ehkäpä joku mentaaliharjoitus olisi tehnyt hyvää, sillä kentälle marssi ihan lukossa oleva vierasjoukkue. Valmennusporras ei asiaa vielä aloitusvihellyksen soidessa huomannut, mutta asia paljastui karvaalla tavalla.
Kotijoukkue nimittäin jyräsi järvenpääläisten yli niin että heilahti. Tuntui, että punapaitoja tuli ovista ja ikkunoista, eikä jäpsiläiset edes ehtineet huomaamaan kummalta puolelta vastustaja livahti ohi! Kymmenessä minuutissa IPS/PEPO oli takonut tulostaululle vakuuttavat 3-0 lukemat!
Onneksi JäPS sai kuitenkin pelinsä takaisin kuosiin ja ennen puoliaikaa poikien tuskaan toi helpotusta Benjaminin tekemä kavennusmaali. Enää oltiin yhden maalin päässä 3-2-tilanteesta, joka loputuloksena päästäisi JäPSin edes rangaistuspotkukilpailuun...
Tauolla pelaajiin yritettiin luoda rohkeutta. Kerrattiin nopeasti ratkaisutilanteet ja pidettiin mielessä vierasmaalisääntö. Yhdellä maalilla oltaisiin rinnalla. Nyt vain huolellista omaa tekemistä!
Mutta toisen puolikkaan alussa tapahtui pahin mahdollinen. IPS/PEPO siirtyi 4-1 johtoon käytänössä katsoen suoraan aloituksesta: pallo JäPSin päätyyn, pari harhautusta ja aivan uskomattoman hieno yläkulmalaukaisu! Pallo oli taas JäPSin maalissa!
Nyt alkoi olla hyvät neuvot kalliit! Pojat kuitenkin jostain tajusivat, ettei ottelussa ollut enää mitään hävittävää. Oli vain painettava päälle hullunlailla. JäPS aloittikin hurjan prässäämisen ja sai kotijoukkueen todelliseen ahdinkoon sillä seurauksella, että 14 minuuttia lamauttavasta takaiskumaalista oltiinkin jo tilanteessa 4-3. Ensin Onni oli kaventanut tilanteen 4-2:een ja pian sen jälkeen Benjamin vielä 4-3:een.
Yhtäkkiä oltiinkin tilanteessa, joka riitti JäPSille otteluparin voittoon. Yhteismaaleilla 6-6 JäPS voittaisi vierasmaalisäännön turvin. Myös IPS/PEPO heräsi tilanteeseen ja alkoi pelata upporikasta ja rutiköyhää. Ensin heidän maajoukkuetopparia nostettiin keskikentälle. Se auttoikin, sillä JäPSillä alkoi olemaan hankaluuksia päästä kotijoukkueen puoliskolle. Siirto ei kuitenkaan tuonut toivottua tulosta, sillä JäPS puolusti omaa maaliaan uhrautuvasti. Lopulta vastustajan toppari nostettiin vielä ylemmäksi ja muutamia vaaratilanteita alkoi syntymään JäPSin päädyssä.
Mutta niin kuin usein pallopelissä käy, kun maalia haetaan koko ajan isommalla riskillä, avautuu mahdollisuuksia johdossa olevalle joukkueelle. Ja niin kävi nytkin. Juuri ennen loppuvihellystä Onni tasoitti ottelun lukemiin 4-4. Ja samalla IPS/PEPO:n toiveet otteluparin voitosta murenivat. Aika ei enää riittänyt.
Ei voi muuta kuin nostaa hattua pelaajille! Murskaavan alun jälkeen ja toivottamalta tuntuvan takaa-ajon edessä, he saivat kasattua itsensä ja pystyivät venymään aivan uskomattomaan suoritukseen. Jokainen pelaaja antoi kentällä kaikkensa, sinne ei todellakaan jäänyt mitään.
Ja mikä mahtava tunne ottelun jälkeen pelaajilla oli. Se tunne tulee kantamaan pitkään!
Alla vielä muutama kuva otteluista (kuvat: Leena)
JäPS - IPS/PEPO YJ 3-2 (0-1) - 4.11.2017
IPS/PEPO YJ - JäPS 4-4 (3-1) - 12.11.2017