Tällä hetkellä Aluesarjassa on pelaamatta kaksi kierrosta. Tilanne on se, että toisena olevan Valtti/IHU :n ja toiseksi viimeisenä olev...
Tällä hetkellä Aluesarjassa on pelaamatta kaksi kierrosta. Tilanne on se, että toisena olevan Valtti/IHU:n ja toiseksi viimeisenä olevan JäPSin välillä on eroa kuusi pistettä. Sarjaa johtava KäPa/United on päässyt hieman karkuun 17 pisteellä, ja viimeisenäkin oleva PPJ/Kilpa on vielä taisteluissa hyvin mukana viidellä pisteellään.
Joukkueet ovat pelanneet iloisesti ristiin ja taistelu sarjapaikan säilymisestä käydään jäljellä olevilla kahdella kierroksella. Jokainen joukkue tulee varmasti taistelemaan pisteistä toisissaan, eikä yhtään helppoa peliä ole luvassa kenellekään.
JäPSillä on ottelut sarjakakkosta, Valtti/IHU:a vastaan, sekä sarjan hännillä olevaa PPJ/Kilpaa vastaan. Jos järvenpääläiset mielii pitää sarjapaikkansa, olisi näistä otteluista hyvä napata kaikki tarjolla olevat kuusi pistettä.
VJS-pelin jälkeen JäPSin peli on sujunut vaihdellen. Näyttäisi siltä, että tällä hetkellä hyvän ja huonon päivän ero on suuri. Gnistan/keltaista vastaan peli oli erityisen nihkeää, eivätkä pojat saaneet konettaan käyntiin oikein missään vaiheessa peliä. Nihkeä peli päättyi Gnistanin 2-1 voittoon. JäPSin ainokaisen teki Einari.
Vähän samaa vaivaa oli KP-75/TuPS YJ:tä vastaan. Keravalais-tuusululalainen tapa pelata oli myrkkyä JäPSille. Vastustaja puolusti hyvin tiiviisti ja pyrki maalintekoon nopeista vastahyökkäyksistä. Vaikka heidän pelitapansa oli hyvin tiedossa ja siihen oli varauduttu, JäPS ei saanut omaa peliään lentoon. KP-75/TuPS YJ voitti ottelun selvästi 4-1. Maalinteossa onnistui vain Miro S.
Järvenpään Monitoimihallissa JäPS oli taas ihan omaa luokkaansa. FC Espoo jäi jalkoihin jo ensimmäisellä puolikkaalla, kun tauolle mentiin lukemissa 5-0. Puoliajan jälkeen järvenpääläisten suurin into oli jo kadonnut, mutta huikea lopputulos kovaa espoolaisjoukkuetta vastaan oli kuitenkin tosiasia. JäPS vei voiton lukemin 7-2. Järvenpääläisten maalit kirjattiin Panulle (3), Benjaminille (2), Miro S:lle ja JJ:lle.
Hyvän ottelun jälkeen JäPS lähti Kouvolaan suurin suunnitelmin. Espoota vastaan pelatussa pelissä oli kokoonpanoa hieman rukattu uuteen uskoon ja sen uskottiin toimivan myös KJP/YJ:tä vastaan. Samanlaista lentoa kuin edellisessä pelissä ei kuitenkaan saatu aikaan. Tauolle mentiin 1-1-lukemissa. Toinen puolikas toi elävästi mieleen pelit Gnistania ja KP-75/TuPS YJ:tä vastaan. Alisuorittaminen kostautui nopeasti ja KJP/YJ takoi maaleja tasaiseen tahtiin, voittaen ottelun lopulta selvästi 5-1. JäPSin maalista vastasi Benjamin.
Kahdelle viimeiselle kierrokselle on JäPSin onnistuttava pelaamaan parhaalla tasollaan, samalla tavalla kuin se pelasi VJS:ää ja FC Espoota vastaan, jos se haluaa säilyttää sarjapaikkansa Aluesarjassa.
Alla vielä muutama kuva ym. otteluista. Kuvat on ottanut Leena.
JäPS - Gnistan/keltainen 1-2 (0-1)
KP-75/TuPS YJ - JäPS 4-1 (2-1)
JäPS - FC Espoo 7-2 (5-0)
KJP/YJ - JäPS 5-1 (1-1)