Kilparyhmä osallistui Legirus Respect Cupiin 30.1.2016. Turnaukseen osallistui yhteensä kahdeksan joukkuetta, joista A-lohkossa pelasi J...
Kilparyhmä osallistui Legirus Respect Cupiin 30.1.2016. Turnaukseen osallistui yhteensä kahdeksan joukkuetta, joista A-lohkossa pelasi JäPSin lisäksi MPS, FC Legirus Inter White (04) ja KP-75/TuPS YJ. Lohkossa B olivat FC Wild YJ, FC Legirus Inter, Pallo-Iirot ja FCFJ. Turnaus pelattiin 8v8-muodolla ja ottelut olivat haastavan lyhyitä, 2x15 minuuttia.
Turnaus oli todella mielenkiintoinen kevään sarjoja ajatellen, koska turnauksen joukkueista peräti kuusi pelaisi keväällä D13:n Ykköstä. Legirus, FCFJ, KP-75/TuPS ja MPS peräti samassa lohkossa JäPSin kanssa. Turnauksen ainut harvinaisempi tuttavuus oli Pallo-Iirot, joka pelaa keväällä Turun Alueliigaa.
Alkusarjan pelit JäPS hoiti tappioitta. Ensimmäinen peli MPS:ää vastaan päättyi harmittavasti 1-1 tasapellin MPS:n tasoitettua kirjaimellissti ottelun viimeisellä sekunnilla. JäPSin maalista vastasi Tuomas, joka paukutti pallon maaliin omasta riparistaan. Toisessa ottelussa vastaan asettui isäntäjoukkue. Taavi siirsi JäPSin johtoon jo ottelun toisella minuutilla. Legirus sai tasoitettua pelin 8. minuutilla. Tasainen ottelu päättyi kuitenkin JäPSin 2-1 voittoon Onnin hienon yksilösuorituksen siivittämänä. Hän onnistui puikkelehtimaan puolesta kentästä vastustajan päätyviivalle asti, josta laittoi napakan syötön Legiruksen maalille. Legiruksen epäonneksi pallo kimposi puolustajan ja maalivahdin kautta maaliin. Alkusarjan viimeissä ottelussa JäPS sai vastaansa KP-75/TuPS YJ:n. Tasainen ottelu päättyi niin ikään JäPSin 2-1 voittoon. Maaleista vastasivat Benjamin ja Onni.
Alkulohko päättyi tasapisteisiin MPS:n kanssa. MPS kuitenkin voitti lohkon paremmalla maalisuhteellaan. Näin ollen JäPSin oli tyytyminen pronssiotteluun, jossa vastaan asettui Pallo-Iirot, joka oli voittanut alkulohkon viimeisessä ottelussaan FC Wildin. Tasainen ottelu ratkesi vasta vasta kun ottelua oli pelattu 23 minuuttia. Asialla oli jälleen Onni. JäPS oli tosin onnistua muutamaan toiseenkin otteeseen ottelun aikana kun Nico pääsi yksin vastakkain Pallo-Iirojen maalivahdin kanssa. Nico olisi laittanut pallon varmasti maaliin, mutta vastustajan maalivahti kaatoi hänet tylysti. Tilanteesta seuranneen vaapapotkun MiroS ampui tolppaan. Vastustaja ei onneksi päässyt yhtä vaarallisiin tilanteisiin ja näin ollen pojat saivat kunnian pokata turnauksen pronssipokaalin.
Loppuottelussa FC Wild kaatoi MPS:n peräti 5-0. Joten JäPS oli ainut joukkue koko turnauksessa, joka ei hävinnyt yhtäkään ottelua!
Mukana turnauksessa olivat Jon, EetuR, Matias , Benjamin, Joonatan, Taavi, Nico, Onni, Aaro, Tuomas, TeemuM, MiroM, MiroS, Timi ja EliasV.
Turnauksen viralliset tulokset: http://www.fc-legirusinter.com/legirus-respect-cup-d13-2003-30-1-2016
Alla muutama kuva turnauksen otteluista.