JäPS vei pisteet Reippalta, mutta jouitui taipumaan Kontulle

JäPS - Reipas 7-0 (3-0) JäPS otti helpon voiton Reippaasta Lukion tekonurmella. Nihkeän alun jälkeen ottelu päättyi JäPSin selvään 7-0 voi...

JäPS - Reipas 7-0 (3-0)

JäPS otti helpon voiton Reippaasta Lukion tekonurmella. Nihkeän alun jälkeen ottelu päättyi JäPSin selvään 7-0 voittoon. JäPSin maaleista vastasivat Panu hattutempulla, Elias, Aaro ja Onni kahdella osumallaan.

Voitolla JäPS jätti itselleen vielä mahdollisuuden oman lohkonsa voittoon ja nousuun Aluesarjaan. Tosin se vaatisi jomman kumman PKKU:n joukkueiden epäonnistumista. Joko ykkösjengin putoamista ELL:stä Aluesarjaan tai kakkosjoukkueen häviämistä kahdesta kolmesta jäljellä olevasta ottelustaan.


JäPS - Kontu 2-4 (0-2)

Ottelussa oli panoksena lohkokärkisija. Voittamalla Kontun JäPS olisi noussut sarjan kärkeen, sillä tasapisteissä olevien joukkueiden sijoitus määräytyisi keskinäisen ottelun perusteella.

Ottelu oli todella vauhdikas ja jännittävä. Mutta tällä kertaa Kontu veti pitemmän korren ollessaan aavistuksen verran JäPSiä kärkkäämpi. JäPSin maaleista vastasivat Panu ja Onni.

Näin JäPS sai oman urakkansa Ykkösessä loppuun. Lopullinen sijoitus tulee olemaan toinen tai kolmas, riippuen siitä miten PKKU kakkosjoukkue ottelunsa pelaa.

Muuta kuva Kontu-ottelusta:







Kommentit

Nimi

Leirit Muut pelit Opel-liiga Piirisarja Turnaukset Uusi Yleinen
false
ltr
item
JäPS B-pojat - Fiilistellen futista!: JäPS vei pisteet Reippalta, mutta jouitui taipumaan Kontulle
JäPS vei pisteet Reippalta, mutta jouitui taipumaan Kontulle
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwTlFNucpVnOSNOxzcDRnPDtKyFLzapYO_hIdfaf6fAY3CQvM5Pm4NjH9YV-kC9aAeqjsQM7ViF-fvc6CCQJK1FamkjcT6LodQ9Smix3xGzA4QOaoEESqfJMEmEx2UhoAlDifa858mCmA/s640/IMG-20150930-WA0010.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwTlFNucpVnOSNOxzcDRnPDtKyFLzapYO_hIdfaf6fAY3CQvM5Pm4NjH9YV-kC9aAeqjsQM7ViF-fvc6CCQJK1FamkjcT6LodQ9Smix3xGzA4QOaoEESqfJMEmEx2UhoAlDifa858mCmA/s72-c/IMG-20150930-WA0010.jpg
JäPS B-pojat - Fiilistellen futista!
http://japspb.blogspot.com/2015/10/japs-vei-pisteet-reippalta-mutta.html
http://japspb.blogspot.com/
http://japspb.blogspot.com/
http://japspb.blogspot.com/2015/10/japs-vei-pisteet-reippalta-mutta.html
true
8949474207322157639
UTF-8
Yhtään kirjoitusta ei löytynyt NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT TEKSTIT Näytä kaikki SUOSITTELUT LABEL ARKISTO ETSI KAIKKI POSTIT Yhtään kirjoitusta ei löytynyt Etusivulle Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tam Hel Maa Huh Toukokuu Kes Hei Elo Syys Loka Marras Joulu hetki sitten 1 minuutti sitten $$1$$ minutes ago 1 tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli 5 viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS CONTENT IS PREMIUM Jaa avataksesi Copy All Code Select All Code All codes were copied to your clipboard Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy