Sininen päätyi maalittomaan tasapeliin TiPS Vintiöitä vastaan lukion kentällä pelatussa ottelussa. Odotettavissa oli tiukka peli, johon l...
Sininen päätyi maalittomaan tasapeliin TiPS Vintiöitä vastaan lukion kentällä pelatussa ottelussa.
Odotettavissa oli tiukka peli, johon lähdimme aikaisempien otteluiden perusteella hienoisena suosikkina.
Hallitsimme ottelua ja meillä oli useita maalipaikkoja, joita emme tällä kertaan onnistuneet hyödyntämään. TiPSilläkin oli muutama maalintekotilanne, mutta heidänkään maalijyvä ei ollut kohdallaan.
Lähimmäksi maalia pääsi Jon ottelun viime hetkellä, mutta upea kaukolaukaus pomppasi takaisin kentälle tolpasta.
Viirillä palkitsimme Maxin, joka pelasi uutterasti laitapuolustajana.
Viiden ottelun jälkeen olemme kuudentena viimeisen varman säilyjän paikalla seitsemällä pisteellä. Kolmanteen sijaan on matkaa kaksi pistettä ja mahdolliseen putoajan paikalle seitsemänteen sijaan on vain yhden pisteen etumatka.
Edessä on neljä tiukkaa ottelua, joista olisi otettava kaksi voittoa sarjapaikan varmistamiseksi. Lohkossa kolmas sija on vielä haarukassa ja sitä lähdemme lopuissa peleissä tavoittelemaan.
Lähetetty iPhonesta