Sinisille niukka tappio Keikalle taistelussa kärkisijoista

Sininen joukkue lähti peliin hieman poikkeuksella kokoonpanolla, kun 18 pelaajan rosterista oli poissa kahdeksan pelaajaa erinäisistä syi...


Sininen joukkue lähti peliin hieman poikkeuksella kokoonpanolla, kun 18 pelaajan rosterista oli poissa kahdeksan pelaajaa erinäisistä syistä. Vielä edellisen päivän aikana WhatsApp ja sähköpostit lauloivat, kun kasasimme joukkuetta. Perjantain harkoissa ilmeni myös se, että kolmen maalivahdin poissaollessa maaliin houkutellun Aleksin sormi vääntyi viikolla harjoituksissa, niin että Aleksista ei ollut asiaa maaliin. Jasper pyydettiin eilen pikakomennuksella maaliin. Jasper pelasi maalissa ensimmäistä kertaa.

Ottelu alkoi meidän kannalta hyvin. Hallitsimme ensimmäistä puoliaikaa suvereenisti ja meillä oli kaikki mahdollisuus ratkaista ottelu jo ekalla puoliajalla. Onni vei meidät johtoon Eliaksen keskityksestä kun peliä oli pelattu 6 minuuttia.

Jatkoimme hallintaamme eikä vastustaja vieraillut alueellamme montaa kertaa. Vastustaja teki kuitenkin hienon maalin kulmurin jälkitilanteesta, kun olimme jättäneet pelaajan vapaaksi keskellä maalia. Kulmapotku annettiin takatolpan lähelle, josta vastustaja puski sen keskelle vapaaksi jääneelle pelaajalle, joka sijoitti pallon varmasti maaliin.

Jatkoimme painostusta ja se tuottikin tulosta, kun Aleksi pudotti pallon Onnille. Onni laukaisi vastustajan pelaajan kautta 2-1, kun peliä oli pelattu 14 minuuttia.

Peli oli edelleen hallussamme eikä vastustajalla ollut kunnollisia paikkoja. Pallo kuitenkin lipsahti maaliimme vastustajan puolittaisesta tilanteesta, kun peliä oli pelattu 17 min.

Tauolle mentiin lukemissa 2 - 2.

Toisella puoliajalla pelasimme vastatuuleen ja peli tasoittui selvästi. Enää emme hallinneet peliä ja maalintekotilanteita oli molemmilla joukkueilla.

KeiKa siirtyi 2 - 3 johtoon upealla kaukolaukauksella aivan maalin ylänurkkaan, kun toista puoliaikaa oli pelattu 4 minuuttia.

Omat hyökkäyksemme puuroutuivat keskelle ja KeiKa puolusti keskustan useammalla pelaajalla. Johtoasemassa KeiKa liikutteli palloa rauhallisesti.

KeiKa siirtyi ratkaisevan tuntuiseen 2 - 4 johtoon, kun peliä oli pelattu 42 minuuttia. Pallo pyöri alueellamme emmekä saaneet purettua sitä ajoissa. Vastustaja nappasi pallon ja sijoitti sen varmasti maaliin.

Emme saaneet kunnollista takaa-ajoa aikaiseksi. Hyökkääjämme ja keskikenttämme väsyivät selvästi, koska heille annettiin paljon peliaikaa. Aleksin loukatessa polvensa n. 15 min ennen täyttä aikaa emme saaneet muille hyökkääjillemme tarvittavaa lepoa.

Eemeli palkittiin ottelun tsempparina.

Tappion myötä mahdollisuudet lohkovoittoon ja sitä kautta sarjanousuun käytännössä karisivat. Loppupeleissä taistelemme kuitenkin vielä mahdollisimman hyvistä sijoituksista. Sijat 2-3 ovat vielä mahdollisia.

Kommentit

Nimi

Leirit Muut pelit Opel-liiga Piirisarja Turnaukset Uusi Yleinen
false
ltr
item
JäPS B-pojat - Fiilistellen futista!: Sinisille niukka tappio Keikalle taistelussa kärkisijoista
Sinisille niukka tappio Keikalle taistelussa kärkisijoista
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgwK07DbJchUIfHpd_Z3KgP1wbrFeJ2F7vi6nJQHxKRPWVS6jOSneq_qaOXp9_G79PdnMe51Rx895UScuGHAFP1YwM78wM9NnSijP8crahdt8B2t7fCf52UCo6-17skTMnLw5fUWgQX2G0/s640/kuva-789530.JPG
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgwK07DbJchUIfHpd_Z3KgP1wbrFeJ2F7vi6nJQHxKRPWVS6jOSneq_qaOXp9_G79PdnMe51Rx895UScuGHAFP1YwM78wM9NnSijP8crahdt8B2t7fCf52UCo6-17skTMnLw5fUWgQX2G0/s72-c/kuva-789530.JPG
JäPS B-pojat - Fiilistellen futista!
http://japspb.blogspot.com/2015/05/sinisille-niukka-tappio-keikalle.html
http://japspb.blogspot.com/
http://japspb.blogspot.com/
http://japspb.blogspot.com/2015/05/sinisille-niukka-tappio-keikalle.html
true
8949474207322157639
UTF-8
Yhtään kirjoitusta ei löytynyt NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT TEKSTIT Näytä kaikki SUOSITTELUT LABEL ARKISTO ETSI KAIKKI POSTIT Yhtään kirjoitusta ei löytynyt Etusivulle Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tam Hel Maa Huh Toukokuu Kes Hei Elo Syys Loka Marras Joulu hetki sitten 1 minuutti sitten $$1$$ minutes ago 1 tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli 5 viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS CONTENT IS PREMIUM Jaa avataksesi Copy All Code Select All Code All codes were copied to your clipboard Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy