Sininen haastoi EPS P04 kilpajoukkuetta

Sininen antoi tiukan vastuksen EPS P04 kilpajoukkueelle koulujen päätöspäivänä pelatussa ottelussa, mutta taipui lopulta 2 -3 tappioon. EP...

Sininen antoi tiukan vastuksen EPS P04 kilpajoukkueelle koulujen päätöspäivänä pelatussa ottelussa, mutta taipui lopulta 2 -3 tappioon.

EPS P04 on sarjan kovin joukkue ja etenee todennäköisesti tappioitta lohkon voittoon.

Osa pojista oli koulun päättäjäisjuhlissa, joten hankimme vahvistuksia tällä kertaa kilpajoukkueestamme: Lassi tuurasi hienosti maalivahtejamme ja Mäkisen veljesten hienon puolustuspelaamisen ansiosta lukemat pysyivät tasaisina pelin loppuun saakka.

EPS hallitsi hienokseltaan ottelua alusta saakka, mutta me onnistuimme saamaan 1-0 johtomaalin, kun Onni laukaisi vastustajasta kimmahtaneen pallon vastustamattomasti maaliin.

Saimme vielä erittäin hyvän mahdollisuuden lisäosumalle, kun Mikko purjehti vastustajien puolustajilta karkuun. Sijoittamisen sijaan Mikko yritti harhauttaa vielä maalivahdin, mutta pallo karkasi yli päätyrajan.

EPS tasoitti, kun peliä oli pelattu 20 minuuttia. Kulmapotkun jälkitilanteessa oli jäänyt (jälleen) vastustajan pelaaja vartioimatta. Pallo kimmahteli vapaalle pelaajalle, joka laittoi sen vastustamattomasti maalin.

Puoliajalle mentiin lukemissa 1-1.

Toisella puoliajalla vastustaja hallitsi peliä ja peli oli enemmänkin puolustustaistelua. Toki mekin saimme aika ajoin hyökkäyksiä aikaiseksi. Vastustaja rankaisi (39 min) nopealla vastahyökkäyksellä, kun toinen puolustajamme ei pysynyt vastustajan vauhdissa mukana.

EPS teki ratkaisevan tuntuisen 1 - 3 maalin heti perään (41 min). Tällä kertaa molemmat puolustajamme olivat poissa maalin edestä eikä laiturimmekaan ottanut pallottoman puolen vastustajaa, joka pääsi tuikkaamaan pallon käytännössä tyhjään maaliin.

Lisämaaleja ei näyttänyt tulevan. Yritimme kuitenkin nostaa pelaajiamme ylemmäksi ja tämä tuottikin tulosta, kun peliä oli pelattu 58 min. Elias laukaisi reboundin voimalla verkon perukoille.

Aikaa oli vähän emmekä kovasta yrityksestä huolimatta saaneet tilaisuutta lisäosumille.

Hyvä matsi kaiken kaikkiaan eikä tästä pelistä jäänyt jossiteltavaa. Paremmalle hävisimme.





Lähetetty iPhonesta

Kommentit

Nimi

Leirit Muut pelit Opel-liiga Piirisarja Turnaukset Uusi Yleinen
false
ltr
item
JäPS B-pojat - Fiilistellen futista!: Sininen haastoi EPS P04 kilpajoukkuetta
Sininen haastoi EPS P04 kilpajoukkuetta
JäPS B-pojat - Fiilistellen futista!
http://japspb.blogspot.com/2015/05/sininen-haastoi-eps-p04-kilpajoukkuetta.html
http://japspb.blogspot.com/
http://japspb.blogspot.com/
http://japspb.blogspot.com/2015/05/sininen-haastoi-eps-p04-kilpajoukkuetta.html
true
8949474207322157639
UTF-8
Yhtään kirjoitusta ei löytynyt NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT TEKSTIT Näytä kaikki SUOSITTELUT LABEL ARKISTO ETSI KAIKKI POSTIT Yhtään kirjoitusta ei löytynyt Etusivulle Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tam Hel Maa Huh Toukokuu Kes Hei Elo Syys Loka Marras Joulu hetki sitten 1 minuutti sitten $$1$$ minutes ago 1 tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli 5 viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS CONTENT IS PREMIUM Jaa avataksesi Copy All Code Select All Code All codes were copied to your clipboard Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy